BERCHTESGADENIN LINNA
Berchtesgaden on perustettu 1100-luvulla, jolloin tänne vuorten rajaamille metsästysmaille rakennettiin ensimmäinen luostari. Vuosisatojen kuluessa luostari on muuttunut linnaksi, 1800-luvulla Baijerin kuningassuvun Wittelsbachien kesäresidenssiksi, jota se yhä on. Linnassa toimii museo ja siellä järjestetään opastettuja kierroksia.
KOTISEUTUMUSEO
Alueen paikallishistoriaan voi tutustua kotiseutumuseossa Adelsheimissa.
SUOLAKAIVOS
Suolakaivos täytti 500 vuotta vuonna 2017. Kaivos on edelleen täydessä toiminnassa, suolan historiaan pääsee tutustumaan kaivoksen sisään suuntautuvalla noin tunnin kestävällä opastuskierroksella. Yksi osa kaivoksesta on rentoutussuolaluola, jossa järjestetään musiikki- ja rentoutushetkiä. Ne kestävät noin kolme tuntia.
DOKUMENTAATIOMUSEO JA KOTKANPESÄ
Kansallissosialistien nousuun ja heidän toisen maailmansodan aikaiseen toiseen johtokeskukseen voi tutustua Obersalzbergin Dokumentaatiomuseossa. Museo on ympäri vuoden auki, mutta sen läheisyydessä oleva Kotkanpesä eli Kehlsteinhaus on auki lumitilanteen mukaan noin toukokuun alusta lokakuun loppuun. Bussit sinne lähtevät Dokumentaatiomuseolta.
BERCHTESGADENIN LUONNONNÄHTÄVYYKSIÄ
Königssee – upea vuoristojärvi, jonka ympärillä on patikointipolkuja. Risteilyjä sähköveneillä. Puolivälissä järveä St. Bartholomäen niemeke, jossa sijaitsee upea pyhiinvaelluskirkko vuodelta 1697. St. Bartholomäestä lähtee vaelluspolkuja muun muassa suositulle Eiskapelle -jäämuodostumalle.
Königsseen venereitin päästä Saletista on puolen tunnin kävelyreitti seuraavalle järvelle Oberseelle
Hintersee – on pieni, kaunis vuoristojärvi, jonka ympäri pääsee kävellen. Täältä jatkuu patikkapolku Zauberwald – taikametsän läpi Ramsaun kylään.
Wimbachklamm – putousreitti.
Almbachklamm – rotkoreitti pienine vesiputouksineen, joka alkaa marmorikuulia valmistavalta kivimyllyltä.
Alppiniityt ja majat, noin syyskuun puoliväliin asti voi saada ylhäällä vuorilla tehtyä juustoa suoraan meijeriköltä.
Meditaatiopolku Nonntalista ylös Ponnzenzenbichl-kappelille.
Watzmann, Saksan toiseksi korkein vuori, ja ehkä Saksan tunnetuin Alppihuippu, hienoja patikkareittejä.
Untersberg-vuori – sen kerrotaan olevan erityisen energian omaava vuori, jolla on monta nimeä: Euroopan sydän chackra, voimapaikka, maaginen vuori, valon vuori, pyhä vuori. Mahdollisuus nousta ylös myös köysiradalla. Saksan Alppien ainoa jääluola sijaitsee tässä vuoressa. Jääluolalle voi nousta myös patikoiden Marktschellenbergistä Toni Lenz -vuoristomajan kautta
Rossfeld Panoramastraße – Saksan korkeimmalla kulkeva tie –uskomattomat näköalat Salzburgiin asti.
Vanha suolaputkireitti Soleleitungsweg, jota pitkin suolaliuos ennen vanhaan siirrettiin seuraavaan kaupunkiin Bad Recihenhalliin jalostettavaksi. Tältä historialliselta kävelyreitiltä avautuu hieno näkymä alas kylän keskustaan.